Mayu istui kaukana nuotiosta. Häntä pelotti, hän ei voisi mennä kertomaan tarinaa tuonne. Ei, ei hän voisi. Luringa tuli metsien kätköistä lehdet hohtaen kauniisti kuunvalossa. Luringan lehtien peittämä vartalo laskeutui ystävänsä viereen ja sanoi: "Kyl sä pystyt. Arvaa pelottiko mua kun mun vuoro oli!" Luringan piristys ei oikein tehonnut, vaan Mayu istui siinä vielä enemmän täristen kuin äsken, jos se edes oli mahdollista. "Mutta jos Eliser tulee? Mä en voi puhua sen eessä! Se on jotenkin.." Mayu aloitti. "Pelottava? Ei lainkaan. Hän on hyvin herttainen" Luringa sanoi taputtaen ystäväänsä. "Mutta jos mä epäonnistun?" Mayu kysyi pelokkaana. "Et sä epäonnistu. Ei noin taitava tarinankertoja voi epäonnistua. Se on sula mahdottomuus" Luringa tokaisi ystävälleen. Hän nousi ja ojensi kätensä. Vapisten Mayu tarttui siihen ja nousi itsekkin. "Hyvin se menee. Muistatko sä sen "yksinäisen"?" Luringa kysyi heidän kävellessä nuotiolle. "Tarinan? Joo, kui?" Mayu kysyi. "Kerro se. Se tekee ainakin avikutuksen" Luringa sanoi. Hän taputti ystäväänsä rohkaisevasti ja istahti piirin jatkoksi. Metsästä ilmestyi tälläkin kertaa Eliser hiukan myöhässä. Hän hymyili Luringalle ja istahti hänen viereensä. "Ystäväsikö?" Eliser kysyi hiljaa. "Joo. Hyvin pelokas ystävä, tällä hetkellä" Luringa sanoi hiljaa. He kaikki hiljentyivät kuuntelemaan. "Kerran, eräässä kaupungissa tässä aivan lähellä.." Mayu aloitti. Koko metsä hiljeni kuuntelemaan..